Multimaster-monitoimisahat

Multimaster

Feinin kehittelemä Multimaster on konetyyppi, joka on lyönyt itsensä läpi 2000-luvun alkupuolella myös harrastelijoiden ja rakentajien käytössä. Feinin koneet olivat aikoinaan niin kalliita, että niitä oli käytössä pääosin vain ammattilaisilla. 

Alkuperäisten patenttien rauettua markkinat vapautuivat muille merkeille ja nykyään koneita löytyykin jokaiselle käyttäjälle sopivissa hinta- ja laatuluokissa niin verkkovirta- kuin akkukäyttöisinäkin.

Multimaster muistuttaa ulkoisesti kärkihiomakoneita. Sitä voi käyttää hiomiseen, mutta tarpeellisimmillaan kone on sahaamisessa haastavissa paikoissa. Koneessa oleva ohut terä värähtelee tiuhaan tahtiin pienellä liikkeellä.

OIkeanlaisella terällä Multimasterilla voi sahata tarkasti niin puuta, muovia, keraamisia aineita kuin metalliakin. Se on tarkka, siisti ja helppokäyttöinen kone, jonka avulla moni työläs vaihe jää historiaan. Se soveltuu sahaamiseen muun muassa ahtaissa paikoissa: lattia- ja kattolistoille, laminaattilattioissa- ja tasoille, entisöintiin, veneen kunnostukseen... 

Tyypillisiä käyttökohteita Multimasterille ovat esimerkiksi ruuveja ja nauloja sisältävän puun sahaaminen tai parkettilattian purkaminen. Kovametallirouheisilla terillä voi puolestaan jyrsiä auki kaakelin saumoja tai hioa vanhat saumalaastit vaihdettavan kaakelin alta. 

Konetta ostaessa on syytä varmistaa terien saatavuus. Useimpiin konemalleihin sopivat yleiskiinnityksellä olevat terät, joita on helposti saatavana. Jotkut valmistajat ovat kuitenkin suunnitelleet koneensa teränkiinnityksen niin, että niihin käyvät vain merkkikohtaiset terät. Merkkikohtaisia teriä voi olla hankalampi saada ja ne ovat usein myös kalliimpia.

To Top