Lehtisahat

Lehtisaha, kuviosaha

Sähkökäyttöinen lehti-, eli kuviosaha on erinomainen työkalu kaikenlaiseen askarteluun. Se on tarkoitettu ohuen materiaalin tarkkaan kuviosahaamiseen: esimerkiksi korujen, koriste-esineiden, lelujen, nukkekodin kalusteiden, palapelien ja kylttien tekoon. Etenkin Yhdysvalloissa kuviosahaaminen on suosittu harrastus ja harrastajien taidokkaimmat työt ovat melkoisia taideteoksia. 

Lehtisahaa käytetään useimmiten puun, vanerin ja erilaisten levyjen sahaamiseen, mutta se sopii myös muun muassa muovin ja kevytmetallien sahaukseen. Lehtisahan terät ovat kapeita, joten sahalla voi tehdä jyrkkiäkin mutkia. Tiheähampaisilla terillä myös jälki on erittäin hyvää. 

Lehtisaha on myös suhteellisen turvallinen työkalu lastenkin käytettäväksi, sillä terä on koko ajan samalla paikalla näkyvissä ja kappaletta ohjataan rauhallisesti terää vasten. Konetyyppi soveltuu siis hyvin myös peruskoulujen ja kerhojen käyttöön.

Kunnollisessa lehtisahassa on tukeva ja riittävän iso valumetallinen pöytä. Myös koneen runko olisi syytä olla valurautaa ja riittävän painava, jotta kone olisi vakaa ja pysyisi sahatessa paikallaan. Hyödyllisiä ominaisuuksia ovat myös nopeudensäätö eri materiaaleja varten sekä viivan puhtaana pitävä puhallin. 

Teräkiinnityksissä voi olla merkkikohtaisia eroja, joten konetta hankittaessa kannattaa varmistua siitä, että teriä on jatkossakin helposti saatavilla. Kapeat terät menevät helposti katki, mutta toisaalta taas lehtisahan terät ovat edullisia. Tappikiinnitteiset terät on helppo laittaa paikalleen. Ilman tappia olevat ruuvikiristettävät terät ovat puolestaan halvempia, sirompia ja valikoimaa on enemmän. Parhaimmissa sahoissa on mahdollista käyttää sekä tapillisia että tapittomia teriä.

Talttaporakoneet

Talttaporakoneita käytetään neliskulmaisten reikien poraamiseen puuhun. Koneet muistuttavat pylväs- tai penkkiporakoneita, mutta niissä on erityisesti talttaporille tarkoitettu teränpidin ja vaste, johon työstettävän kappaleen voi tukea.

Kunnollisen talttaporakoneen on oltava riittävän tukevaa tekoa, sillä reikä tehdään painamalla talttaosaa alaspäin. On myös tärkeää varmistaa teränkiinnityksen olevan sellainen, että koneeseen  käyvät standardikoon terät.

Itse terä koostuu kahdesta osasta: ulommasta onttotaltasta sekä sen sisällä pyörivästä poranterästä, jotka on mitoitettu keskenään hyvin tarkasti. Edellä puuhun poraava poranterä opraa tavallista pyöreää reikää ja perässä seuraavan talttaosa murtaa pyöreät nurkat neliskanttisiksi. Talttaosan on siis oltava hyvin terävä.

Yhdistelmäkoneet

Erilaiset yhdistelmäkoneet olivat suosittuja vielä 1980-luvulle asti. Niitä käyttivät niin kotinikkarit, pienemmät puusepänverstaat kuin koulutkin. Nykypäivänä tällaiset koneet ovat kuitenkin suhteellisen harvinaisia, kun markkinoille on tullut selvästi aiempaa edullisempia erillisiä koneita. 

Joissain tapauksissa yhdistelmäkone voi kuitenkin olla edelleen ihan hyvä vaihtoehto, etenkin jos verstaan tilat ovat sen verran rajalliset. Kunnollinen yhdistelmäkone ei todennäköisesti tule halvemmaksi kuin jos ostaisi kaikki koneet erikseen, mutta etuna on, että se mahtuu huomattavasti pienempään tilaan kuin kaksi tai kolme erillistä puuntyöstökonetta. 

Yhdistelmäkoneiksi kutsutaan laitteita, joissa on useita eri toimintoja. Yleisimmin näissä koneissa on pöytäsirkkeli, oiko- ja tasohöylä, alajyrsin sekä toisinaan myös pitkänreiänporauslaite ja muitakin ominaisuuksia.

Parhaissa malleissa jokaiselle koneelle on oma moottorinsa. Se lisää käyttömukavuutta huomattavasti verrattuna yksimoottorisiin malleihin, joissa vetohihnan paikkaa joutuu vaihtamaan aina työskentelykoneesta toiseen vaihtaessaan. Koneiden moottoritehot, sahaus- ja höyläyskapasiteetit sekä muut ominaisuudet vaihtelevat suuresti.

To Top