Sähkötyökalujen ja puuntyöstön erikoisliike

Uudistamme valikoimaamme. Paljon teriä ja tarvikkeita poistohintaan. Kurkkaa löytönurkkaa!

Vannesahat

Vannesaha on paras työkalu kaarteiden ja muiden muotojen sahaamiseen. Sitä käytetään pääasiassa puun sahaamiseen, mutta teriä on saatavana myös muoveille ja kevytmetalleille. Varsinaisia metallivannesahoja käytetään kuitenkin metallin katkaisusahaamiseen, ja ne ovat aivan erilaisia kuin tässä artikkelissa käsitellyt ns. puuvannesahat, joissa terä kulkee kehällä kahden päällekkäisen teräpyörän ympärillä.

Kolme eri kokoluokkaa

Joku sahaa vannesahalla vaneria ja toinen halkaisee tukkipuuta. Sahattavan materiaalin paksuus määritteleekin suurelta osin sen, minkä kokoinen ja millainen saha kannattaa hankkia. 

Pienimmät vannesahat ovat pöydällä pidettäviä malleja. Tällaisissa sahoissa on tyypillisesti noin 1000-2000 mm pitkä terä ja teräpyörien halkaisija noin 200-300 mm.

Nämä pienimmät vannesahat on tarkoitettu lähinnä harrastus- ja askartelukäyttöön ja niillä on tarkoitus sahata suhteellisen ohutta materiaalia. Esimerkiksi koruntekijän ja muiden pienkappaleiden sahaajan kannattaa kuitenkin miettiä, olisiko sähkökäyttöinen konelehtisaha pientä vannesahaa fiksumpi ostos, sillä se sopii vielä sirompiin sahauksiin ja pikkutarkempaan mutkitteluun. 

Nikkareille sopivat keskikokoiset sahat seisovat puolestaan usein omilla, irrallisilla jalustoilla. Näissä sahoissa teränpituus on noin 2000-3000 mm ja teräpyörien halkaisija yli 300 mm. Tämän kokoluokan saha riittää useimmalle kotiharrastajalle oikein hyvin.

Isoimmat mallit ovat miehen korkuisia ja painavat satoja kiloja. Näissä sahoissa on isot teräpyörät ja terän pituus on useimmiten 3000-6000 mm välillä. Isoimpia vannesahoja käytetään puusepänverstailla, teollisuudessa sekä kouluissa. Tällaisella sahalla on mahdollista sahata paksumpaakin puuta esimerkiksi sorvausaihioiksi.

Lankkujen sahaamiseen tarkoitetut tukkivannesahat eroavat muista vannesahoista. Ne ovat vaakamalleja ja tarkoitettu vain ja ainoastaan halkaisusahaamiseen.

Ominaisuudet

Sahan kitakorkeus määrittelee sen, kuinka paksua kappaletta sahalla voi periaatteessa sahata. Käytännössä kuitenkin etenkin pienemmissä malleissa moottorin teho rajoittaa sitä, kuinka paksua puuta vannesahalla on järkevää sahata. Liian paksun materiaalin sahaaminen on hidasta ja teräkin lähtee helposti "vaeltelemaan" eikä sahaa, kuten sahuri haluaisi. Keskikokoisissa sahoissa moottorit ovat tehoiltaan noin 700-900 W, mikä riittää hyvin normaaliin nikkarointiin.

Sahojen kitasyvyys määräytyy puolestaan teräpyörien koon mukaan. Joissain pöytämallin vannesahoissa on kolme teräpyörää: C-kirjainta muostuttavalla muodolla niihin on saatu lisää kitasyvyyttä. Näissä malleissa runko ei kuitenkaan ole välttämättä yhtä tukeva kuin perinteisen mallisissa kaksipyöräisissä vannesahoissa. Kolmipyöräisissä malleissa ongelmana on myös pyörien pieni koko, joka voi aiheuttaa terien katkeamisia, koska terä joutuu taipumaan jyrkemmälle mutkalle sen pyöriessä pyörien päällä. 

Terät taipuvat ja voivat katkeilla myös perinteisen mallisissa vannesahoissa, mikäli pyörät ovat pienet, tai terä on vääränlainen. Kunnollisissa vannesahoissa terät teräpyörien halkaisija onkin vähintään 300 mm. Terien kestoon ja sahausjälkeen vaikuttavat suuresti myös teräntuet ja -ohjaimet. Hyvä teräntuenta on tukeva, laakeroitu ja helposti säädettävissä. Vanhoissa vannesahoissa teräntuentapalat saattavat olla puuta, mikä tosin on sekin ihan toimiva ratkaisu. Sen sijaan lihasahoissa teräntuenta saattaa olla hyvinkin puutteellinen, joten niiden muuttaminen puunsahauskäyttöön vaatii funtsaamista ja virittelyä.

Kunnollisen vannesahan vakiovarustukseen kuuluu tukeva ja kallistuva valurautainen sahapöytä, joka pitää ryhtinsä ja mahdollistaa tarkan sahaamisen. Monen vannesahan vakiovarustukseen kuuluvat myös halkaisu- ja kulmaohjaimet. Säädettävä kierrosluku ei ole yleensä oleellinen ominaisuus vannesahoissa, vaan kaksi sahausnopeutta riittää useimmissa käyttötarkoituksissa. Myöskään sillä, toimiiko vannesaha valo- vai voimavirralla, ei ole useimmiten ratkaisevaa merkitystä. 

Terät eri tarkoituksiin

Sahaa ostettaessa kannattaa varmistaa, että teriä on jatkossa saatavilla helposti – olkoonkin, että Poratuuli Oy toimittaa terät kaikkiin sahoihin mittojen mukaan ja sahoissa on yleensä ainakin muutaman senttimetrin verran teränkiristysvaraa. 

Pienissä vannesahoissa käytetään useimmiten 6-16 mm leveitä sahanteriä, kun taas kaikkein järeimmissä malleissa leveimmät terät voivat olla jopa 40 mm leveitä. Kapea terä on tarpeen silloin, kun sahataan mutkitellen, mutta sillä ei ole helppoa sahata suoraan. Leveät terät eivät puolestaan taivu äkkimutkiin tai kestä kovin jyrkkien kaarteiden sahaamista, mutta niillä on helpompi sahata suoraan, eivätkä ne lähde harhailemaan puunsyiden mukana. Terän tuet on säädettävä käytettävän terän mukaan.

Pituuden ja leveyden lisäksi muuttuvia tekijöitä terissä ovat myös hammastus sekä terämateriaalin paksuus. Hammastus ilmoitetaan tyypillisesti muodossa "hammasta tuumalla". Leveimmissä terissä, joilla halkaistaan puuta, käytetään tyypillisesti joko Z-3 tai Z-4 -hammastuksilla olevia teriä. Z-6 on hyvä, siistijälkinen hammastus yleiskäyttöön ja sitä tiheämpihampaisia teriä käytetään esimerkiksi muovien ja kevytmetallisen sahaamiseen. 

Terän oikea paksuus valitaan teräpyörän koon mukaan. Pienillä teräpyörillä olevissa sahoissa suositellaan käytettäväksi taipuisaa 0,36 mm paksua terää. Liian paksu terä taittuu teräpyörien päälle väkinäisesti, jolloin siihen tulee ajan myötä helposti hiusmurtumia, ja terä menee helposti poikki. Keskikokoisissa sahoissa käytetyn terämateriaalin paksuus on noin 0,5-0,6 mm ja isoimpiin sahoihin teriä tehdään jopa jäykästä 0,9 mm paksusta terämateriaalista.

Tukki- ja vaakavannesahoissa käytetään tyypillisesti paksua, leveää ja hyvin harvahampaista terää. Tällainen terä sahaa tehokkaasti ja tukkeutumatta etenkin tuoretta puuta. Liha- ja luusahoissa käytetään puolestaan muuten samanlaisia teriä kuin puuvannesahoissa, mutta terämateriaali on hygieniasyistä ruostumatonta.

Vannesahan terät ovat nykyään pääasiassa kärkikarkaistuja, jolloin ne kestävät terävänä suhteellisen pitkään. Kärkikarkaistun terän teroittaminen ei useinkaan ole kannattavaa, eikä terää ei saa yhtä hyväksi kuin mitä se on ollut uutena. Usein terämateriaalikin on jo kulunut sen verran, että terä saattaa napsahtaa poikki pian teroituksen jälkeen. Terän tylsymisen tai harituksen kulumisen huomaa usein helposti siitä, että terä alkaa puoltamaan, eikä kulje oikeassa sahauslinjassa. 

Nikkarin on turha kiusata itseään ja sahailla tylsällä tai huonokuntoisella terällä. Hyvälaatuiset vannesahanterät maksavat terän pituudesta riippuen noin 20-40 euroa kappaleelta ja useimpiin sahamalleihin terä on helppoa vaihtaa.

Lahjakortti

Suodata