Porakoneet

PorakoneetSähkötyökaluista vanhin keksintö on porakone, joita on valmistettu jo 1800-luvulta lähtien. Viime vuosikymmenien aikana perinteinen verkkovirtakäyttöinen porakone on menettänyt merkitystään akkukoneiden kehittyessä, mutta kuuluu silti edelleenkin peruskoneisiin. Porakoneita on erilaisia ja –kokoisia, joten on tärkeää valita oikea kone käyttötarkoituksen mukaan. 

Suurin osa porakoneista on iskuporakoneita, joilla voi porata reikiä melkeinpä mihin materiaaliin tahansa. Iskutoimintoa, joka on toteutettu mekaanisesti kahdella toisiaan vasten hakkaavalla iskurenkaalla, käytetään porattaessa reikiä kiveen tai betoniin. Puuhun ja metalliin porattaessa tai muissa käyttötarkoituksissa isku kytketään pois käytöstä.

Peruskäyttöön monelle riittää teholtaan noin 600-wattinen iskuporakone. Sillä saa porattua muun muassa satunnaiset taulunreiät seiniin ja tarvittaessa isompaa reikää niin puuhun kuin metalliinkin. Tällaisen peruskoneen saa laadukkaan merkkisenäkin alle sadan euron budjetilla.

Seuraavan koko- ja hintaluokan koneissa on enemmän tehoa ja vaihteisto. Vaihderatasten avulla moottorista saadaan irti enemmän vääntöä, jolloin myös porauskapasiteetti kasvaa. 1000 watin tehoisella ja kaksivaihteisella iskuporakoneella niin rakentaja, remontoija kuin maatalousyrittäjäkin selviää melkein kaikista askareistaan. 

Porakoneita on saatavilla myös ilman iskutoimintoa. Kyseiset porakoneet on usein suunniteltu tiettyihin käyttötarkoituksiin. Pienet, iskuttomat porakoneet ovat kevyitä, tarkkoja ja nopeakierroksisia. Niitä käytetään esimerkiksi pop-niittireikien poraamisessa. 

Isot iskuttomat porakoneet on puolestaan suunniteltu voimaa ja vääntöä vaativiin töihin, kuten hirsiporauksiin tai sekoittamiseen. Moottoriteholtaan vääntökoneet ovat usein samaa luokkaa isojen iskuporakoneiden kanssa, mutta kierrosnopeudet tekevät eron. 

Yleisin tapa millä tavallinen porakone rikotaan, on kuormittaa sitä pienillä kierroksilla. Myös moottori pyörii hitaammin, kun kierroksia pudotetaan sähköisesti, eikä koneen moottori tuuletu silloin kunnolla. Vääntökoneissa kierrokset on pudotettu mekaanisesti vaihteistolla, jolloin moottori pyörii täysin kierroksin, vaikka terä pyörisikin vain viitisensataa kertaa minuutissa.  

Jos pääasiallinen käyttötarkoitus on kiveen poraaminen, tai tarvitset edes satunnaisesti porata halkaisijaltaan yli 10mm reikiä betoniin, suosittelemme järeämmänkin iskuporakoneen sijasta harkitsemaan poravasaran hankkimista. 

To Top