Poranterät

Poranterät puulle 

Puupora vetävällä kierrekärjellä:  Auger- tai Lewis-mallin pora, eli kierrepora vetävällä kierrekärjellä on perinteisin puuporamalli. Se on nopea ja tehokas poratyyppi kaikenlaisen puun poraamiseen ja oikea valinta esimerkiksi hirsiporaukseen tai syviin läpivientireikiin. Pora pureutuu puuhun vetokärjen ansiosta, ilmava kierre poistaa lastun tehokkaasti ja kuusikulmainen kiinnityskara pitää terän napakasti istukassa. Tarkkoihin porauksiin, upotuksiin tai esimerkiksi pylväsporakoneessa käytettäväksi tällainen terä ei ole kuitenkaan oikea valinta.

Piikkikärkinen puupora: ns. tapitusterä on toinen perinteinen puulle tarkoitettu kierreporamalli. Vetävän kierrekärjen sijaan siinä on lyhyt piikkikärki. Kärjen ansiosta se pysyy metalliporaa paremmin porauslinjassaan ja on myös helpompi kohdistaa oikeaan aloituspaikkaan. Tapitusterän nimi tuleekin siitä, että poraa käytetään muun muassa puutapitukseen. Poratyyppi on edullinen ja soveltuu siistiin ja tarkkaan poraamiseen kaikenlaiseen puuhun sekä myös useimpiin levyihin ja muoviin. Porat ovat lieriövartisia, eli pienissä terissä varren paksuus on sama kuin poran halkaisijakin ja isoimmissa terissä kiinnitysosa on ohennettu sopimaan joko 10mm tai 13mm istukoihin. 

Oksaporat:  oksa- eli saranapora on suosittu poratyyppi, jota käytetään niin upotuksiin kuin läpiporauksiinkin. Sillä saa tehtyä tarkan, siistin ja tarvittaessa suurenkin reiän puuhun ja levyihin. Mallin etuna on myös hyvin lyhyt kärkipiikki, eli upotukset saa tehtyä lähes tasapohjaisiksi. Perinteisiin kierreporiin nähden laadukkaatkin oksaporat ovat varsin edullisia. Pituudeltaan oksaporat ovat useimmiten 90mm, eivätkä poista purua reiästä kierreporien tavoin, joten syviin porauksiin ne eivät sovellu. Koska poratyyppi ei ole itsestäänvetävä, on se etenkin isoimmissa koossa parhaimmillaan kiinteällä koneella (pylväspora, porateline tai puusorvi) käytettynä. 

Selfeed-porat: amerikkalaisen Milwaukeen kehittelemät ja valmistamat Selfeed-porissa on yhdistetty kierreporien ja oksaporien ominaisuuksia. Monipuolinen poratyyppi on myös yksi Poratuulen suosituimmista tuotteista: käyttäjiä ovat niin rakentajat, sähkö- ja putkimiehet kuin puunsorvaajatkin. Selfeed on tehokas poratyyppi esimerkiksi koville puille, syviin upotuksiin ja läpivienteihin itsestään vetävän (ja tarvittaessa irrotettavan ja vaihdettavan) kierrekärjen ansiosta. Erittäin suosittu ja suositeltu terämalli esimerkiksi hirsiporauksiin tehokkailla käsikäyttöisillä sähkö- ja akkuporakoneilla. Jatkovarren kanssa käyttökohteita ovat esimerkiksi putkien läpiviennit seinistä.

3D-porat: perinteisestä oksaporasta modifoitu ”paranneltu painos”. Poratyyppi on periaatteessa saranapora, johon on lisätty vielä uusi ulottuvuus. 3D-pora leikkaa pohjan lisäksi myös sivuilta, eli niillä voidaan porata tai jyrsiä myös muuhunkin kuin syvyyssuuntaan pitkää reikää puuhun. Suosittuja käyttökohteita 3D-porille ovat muun muassa upotukset johdotuksille ja lukoille. Poratyyppiä voi hyödyntää myös kaikessa muussa epäsäännöllisen muotoisia reikiä vaativassa poraamisessa: esimerkiksi entisöijät hyödyntävät poraa liitosten teossa. Terässä on lyhyt piikkikärki tarkan poraamisen mahdollistamiseksi ja se soveltuu luonnollisesti oksaporan tavoin myös normaalin poraamiseen kaikilla porakoneilla. 

Lapioporat: lapio- eli lattapora on edullisin terämalli halkaisijaltaan isojen puureikien poraamiseen. Se on litteän mallinen terä pitkällä piikkikärjellä. Pitkä, hiottu kärkipiikki takaa terän tarkan kohdistamisen. Lapioporalla reikä syntyy nopeasti, mutta porausjälki ei ole yhtä siisti kuin kalliimmilla terätyypeillä. Lapioterät soveltuvat parhaiten esimerkiksi lankun tai lastulevyn läpiporaukseen, lukkojen asentamisiin sekä muihin upotuksiin. 

Siirtoporat:  siirto- eli säätöpora on kätevä poratyyppi silloin, kun on tarvetta porailla eri kokoisia reikiä puuhun ja levyihin. Satunnaiseen tarpeeseen ei siis ole välttämätöntä hankkia pakkia täyteen poranteriä, vaan yhdellä siirtoporallakin voi pärjätä. Siirtoporassa porattavan reiän halkaisijaa voidaan vaihdella säädettävän teräosan ansiosta. Terä on näppärä käyttää (halkaisijan lukitus ruuvilla) ja monipuolisuutensa huomioiden laadukaskin pora on suhteellisen edullinen. Tarkkuudessa se ei tosin luonnollisestikaan pärjää vertailussa kiinteisiin yhden koon poranteriin. Terässä on lyhyt keskipiikki tarkkaan kohdistamiseen ja kuusiokulmainen kiinnitysvarsi. Parhaimmillaan siirtoporat ovat upotusporaamisessa ja tarpeellisimpia esimerkiksi keikkahommia tekevien asentajien pakeissa. 

Tulppaporat: tulppa- tai tappipora ei ole mikään uusi keksintö, vaan puualan ammattilaiset ovat käyttäneet vastaavia teriä jo pitkään. Viime aikoina tulppaporat ovat kuitenkin löytäneet tiensä myös kotinikkarien verstaille, eikä syyttä! Tulppaporat soveltuvat esimerkiksi oksakohtien paikkaamiseen tai ruuvikannan peittämiseen käytettävien tulppien ja paikkojen tekoon. Perinteisiä käyttökohteita ovat mm. portaat ja veneet. Poratuulen varasto-ohjelmassa olevilla tulppaporamalleilla voi valmistaa myös pitkiä puutappeja. Tulppaporia ei voi käyttää tavallisella käsiporakoneella vapaalla kädellä poraten, vaan poraaminen tulee tehdä pylväsporakoneessa tai poratelineessä. Reikä tulppaa varten porataan esimerkiksi oksa/saranaporalla. 

Senkkausporat ja –terät:  senkkausteriä käytetään pienten upotusten tekoon, eli yleisimmillään ruuvin kantojen upottamiseen. Tyypillisessä senkkausporanterässä on normaali puupora ruuvin esireiän porausta varten sekä kartion mallinen senkkausterä, joka tekee samalla kertaa upotuksen ruuvin kannalle. Valikoimissamme on myös pelkkiä senkkausosia, eli kärki- tai kartioupottimia, syvyydenrajoituksella varustettuja senkkausteriä ja –poria, sekä kolmitoimisia senkkausporia. Myynnissä on niin porakoneisiin, ruuvinvääntimiin kuin käsikäyttöönkin soveltuvia malleja. Kolmitoiminen terä poraa keskireiän ruuville, väljemmän reiän esim. ruuvin kierteettömälle osalle sekä senkkauksen ruuvinkannan upotukselle. Tällainen terä on hyödyllinen esimerkiksi kahden irrallisen kappaleen kiinnittämisessä yhteen. 

Karmiporat:  karmipora poraa kaksi erikokoista reikää yhdellä kertaa ja sitä voi käyttää millä tahansa tavallisella porakoneella. Esimerkiksi ikkuna- ja porrastöissä tarpeellisessa terätyypissä irrotettavissa oleva sisempi pora on halkaisijaltaan yleensä 4-6mm ja isompi upotuspora 10-16mm. Sisemmän poran poraussyvyys on säädettävissä kiristysruuvilla. Sisempi terä poraa esireiän karmiruuville ja upotinosa tekee sopivan reiän ruuvinkannalle ja peitetulpalle.

Onttoporat ja –taltat:  Onttotalttaa/poraa käytetään neliskulmaisten reikien tekoon esimerkiksi huonekaluihin ja liitoksiin. Etenkin kalusteteollisuudessa työhön käytetään erillistä talttaporakonetta, mutta satunnainessamme käytössä samoja teriä voi hyödyntää myös pylväsporakoneilla, joihin on hankittu sopiva lisävaruste. Poran ideana on paikallaan pysyvä onttotaltta, joka viimeistelee sisällään pyörivän normaalin puuporan jäljen neliöksi. Talttapora vaatii toimiakseen lisälaitteen, joka estää talttaosaa pyörimästä poranterän mukana. 

Kuksaporat: pyöreäpohjaisten upotusten tekoon käytetään kuksaporia. Kuksaporaa voi käyttää puusorvissa tai tehokkaassa pylväsporakoneessa pienillä kierrosnopeuksilla.  

Jyrsinporat:  pieniä jyrsinporia käytetään esimerkiksi epäsymmetristen reikien tekoon puuhun ja olemassa olevien reikien suurentamiseen. Jyrsinporat ovat tyypillisesti halkaisijaltaan 5-10mm ja niissä on leikkaavan kärjen lisäksi terän varressa rouhiva, hammastettu teräosa. 

Poranterät metallille

Metalliporanterät:  hinta ja laatu kulkevat usein käsi kädessä myös metalliporanterissä. Peruspora on valmistettu valssaamalla pikateräksestä (HSS-R) ja soveltuu tavallisen "mustan raudan", valuraudan, kevytmetallien, muovin ja puun poraamiseen. Hiomalla pikateräksestä valmistetut HSS-G -porat leikkaavat perusteriä paremmin ja ovat myös jonkin verran tarkempia ja kestävämpiä metallien poraamisessa. Kovien aineiden, kuten esimerkiksi ruostumattoman tai haponkestävän teräksen, poraamiseen vaaditaan kuitenkin kobolttiporia (HSS-G Co). Kunnollinen kobolttipora kestää koviakin lämpötiloja. Kobolttiporat olivat aiemmin varsin arvokkaita, mutta nykyään laadukkaita teriä saa jo muutamalla eurolla. Tavallisissa metalliporanterissä on yleensä lieriömäinen varsi: kiinnitysvarren paksuus on tyypillisesti sama kuin terän halkaisija. Isoimmat metalliporanterät on tarkoitettu pylväsporakoneisiin, ja niissä on morsekartio-kiinnitysvarsi.

Kartio- ja porrasporat: isoja reikiä metalliin porattaessa käytetään usein avarrinta, eli niin sanottua kartio- tai porrasporaa. Niitä on lukuisia eri kokoja ja malleja, mutta pääidea on kaikissa sama: kartion muotoisella terällä voidaan suurentaa jo olemassa oleva reikä sen kokoiseksi kuin halutaan. Työkaluteräksiset porat sopivat kevytmetallien ja muovien poraamiseen, laadukkaalla pikateräksisellä (HSS) terällä voi puolestaan suurentaa vaikka hananreiän ruostumattomasta teräksestäolevaan tiskipöytään.

Reikäsahat 

Reikäsahalla, eli rasiaporalla, saadaan aikaiseksi siistit ja tarvittaessa isotkin läpireiät niin puuhun kuin metalliinkin. Riittävän hyvälaatuinen bi-metallireikäsaha puree jopa ruostumattomaan teräkseen. Suosituimmillaan reikäsahat ovat porattaessa reikiä esimerkiksi putkille ja sähkörasioille. Upotuksiin tai kovin syviin läpivienteihin kuppiterä ei kuitenkaan sovellu, sillä kupin syvyys on tyypillisesti ainoastaan noin 35-40mm.  Reikäsahajärjestelmässä pidin ja itse kuppiosa ovat erillisiä. Niinpä pidintä ei tarvitse ostaa kuin kerran ja erikokoisia reikäsahoja voi vaihdella käyttötarpeen mukaan. Reikäsaha on alunperin amerikkalainen keksintö, joten koot seuraavat enemmän tai vähemmän tuumamittoja, eikä aivan kaikkia millikokoja valmisteta. 

Saatavana on myös muita reikäsahatyyppejä. Edullisemmat peltiset reikäsahat puoltavat paikkaansa lähinnä silloin, kun tarvitaan vain muutama reikä, eikä jälki tai tarkkuus ole viimeisen päälle tärkeää. Metallin poraamiseen on omia kovametallihampaisia reikäsahoja, kuten myös keraamisille aineille. Läpivientiporauksiin on saatavana myös putkimallisia, pidempiä reikäsahatyyppejä.

Poranterät kivelle ja muille keraamisille aineille 

Kiven ja betonin poraukseen tarkoitetuissa iskuporanterissä on kovametallinen kärki. Iskuporakoneen terät ovat halkaisijaltaan 3-22mm ja pisimmillään jopa puolimetrisiä. Laadukas terä soveltuu muun muassa tiilen, kaakelin, marmorin, betonin, laastin, laattojen, graniitin, onteloharkkojen, keraamisten aineiden ja luonnonkiven poraamiseen. Suurimmat reiät koviin aineisiin kannattaa kuitenkin porata pneumaattisilla poravasaroilla, joille on omat teränsä erilaisella kiinnitysjärjestelmällä.

Kaakeliin poraaminen on hiukkasen kimurantimpaa, sillä tavallisella kiviterällä porattaessa vaarana on laatan hajoaminen. Tähänkin tarpeeseen löytyy omat teränsä. Kaakeliporanterissä on nuolenterän mallinen kärki. Niillä voidaan porata siistejä reikiä niin lasiin, peileihin, kaakeliin kuin muihinkin keraamisiin aineisiin halkaisematta työstettävää kappaletta. Toinen vaihtoehto vastaavaan työhön on timanttiporanterä, joka on putkimainen terä, jonka kärjessä on timanttirouhetta. Aloittaminen esimerkiksi liukkaaseen kaakeliin voi kuitenkin olla tällaisella terällä hankalaa, joten terää suositellaan käytettäväksi ohjurin kanssa. Kaakaliporilla tai timanttiporilla porattaessa suositellaan käytettäväksi jäähdytysvettä, eikä käytetä iskua. 

Isompien reikien poraamiseen tiileen tai kaakeliin käytetään kuppiteriä. Ne ovat reikäsahoja, joissa on joko timantti- tai kovametallipala tai –rouhetta, mikä mahdollistaa keraamisten aineiden poraamisen. Kuppiteriä on saatavana runsaasti erilaatuisina, –kokoisina ja –mallisina. Poravasaroilla käytetään useimmiten kovametallihampaisia kruunuporia, joilla porataan iskun kanssa esimerkiksi tiiliseinää. Tavallisissa porakoneissa käytettävät rouhepinnoitetut kuppiterät sopivat puolestaan esimerkiksi laattojenkin siistiin ja turvalliseen poraamiseen. 

Multiporanterät sopivat nimensä mukaisesti erilaisten materiaalien poraamiseen. Niiden ideana on se, että yhdellä ja samalla poranterällä voidaan porata niin puuta, metallia kuin kiveäkin. Monikäyttöterissä on kovametallikärki, mutta iskuporanteristä poiketen niillä porataan pyörivällä liikkeellä ilman iskua. Ne sopivat ensisijaisesti tarkoituksiin, jossa halutaan porata yhdellä kertaa usean materiaalin läpi, esimerkiksi levypintaiseen kiviseinään. 

Terät kiinteisiin koneisiin ja muut tarvikkeet porakoneisiin

Poratuuli toimittaa laadukkaat terät myös puusepänteollisuuteen. Pitkänreiänporat, monikaraporanterät, CNC-porat ja -jyrsimet... 

Meiltä on saatavana myös laaja valikoima erilaisia porakoneiden lisävarusteita, kuten esimerkiksi poratelineet, ohjaimet, hioma-alustat ja -pyöröt, pumput, jyrsinterät, pyörivät viilat, raspit ja karalaikat...

To Top