Bessey-uutuus! Yhden käden puristin 360° kääntyvällä kahvalla. Hyödyllinen työkalu kaikenlaiseen kasaamiseen ja kokoamiseen, esimerkiksi puusepille, remontoijille ja kalusteasennuksiin.
Puristimen kahva pyörii koko kiskon ympäri. Innovatiivinen 360° kääntömekanismi mahdollistaa kahvan kääntämiseen käyttötarkoituksessa parhaiten ergonomisesti soveltuvaan asentoon, sekä myöskin ahtaisiin tiloihin. 12-portainen lukitusmekanismi varmistaa, että valittu kahvan asento pysyy tukevasti.
Pikapuristimet ovat käytettävissä näppärästi yhdellä kädellä, jolloin toinen käsi jää vapaaksi esimerkiksi kappaleen kannattelemista, tukemista tai ohjailua varten. Leuat käännettävissä helposti, joten puristimia voi käyttää myös levittämiseen.
Puristusvoima jopa 1400 N. Pinta-alaltaan isot leuat, joissa irroitettavat suojakappaleet.