Yläjyrsimet ja reunajyrsimet

Yläjyrsin
 
Yläjyrsin on puutöissä käytettävistä sähkötyökaluista monipuolisin. Se korvaa monessa työvaiheessa taltan, porakoneen, höylän ja hiekkapaperin - kunhan opettelee jyrsimisen niksit. Jyrsimellä voidaan jyrsiä uria tai upotuksia, pyöristää, viistää tai tasata pöytälevyjen sivut ja kulmat, tehdä liitoksia, kirjoittaa kylttejä tai vaikkapa taiteilla taulunraameja. Erilaisia teriä ja lisävarusteita on saatavilla lukematon määrä, joten vain mielikuvitus on rajana jyrsintä käyttäessä. 
  

Yläjyrsimen nimi tulee siitä, että työstettäessä kone on jyrsittävän kohteen yläpuolella. Työstettävä kappale on siis paikallaan ja konetta liikutellaan, toisin kuin järeämmissä alajyrsimissä tai vanhan ajan pylväsporakoneita muistuttavissa kiinteissä yläjyrsinkoneissa. Yläjyrsimille on tosin saatavilla pöytiä, joiden avulla niitä voi käyttää alajyrsimen tavoin.

Yläjyrsimen tehokkuus perustuu terän nopeaan kierroslukuun, joka on mallista riippuen maksimissaan 20000-30000 rpm. Kun käytössä ovat kunnollinen kone sekä laadukas terä, on leikkausjälki erinomaista. Suuria teriä käytettäessä kierrosnopeutta pitää kuitenkin pienentää, jotta pyörivän terän kehänopeus ei kasvaisi liian suureksi. Nopeudensäätö onkin tärkeä ominaisuus jyrsimessä.

Jyrsimen tehontarve riippuu siitä, mitä koneella aiotaan tehdä. Pienessä käytössä 700W yläjyrsinkin voi riittää, mutta 1000W voi jyrsiä paksumpaa lastua yhdellä kertaa. Näissä koneissa käytetään yleisimmin varreltaan 8mm paksuja teriä. Ammattilaisten käyttämissä noin 2000W koneissa voidaan käyttää muös kookkaampia, varreltaan 12mm paksuja teriä. Järeimmät koneet painavat tyypillisesti 5-8kg, joten ne eivät ole kovinkaan näppäriä tarkkaan työskentelyyn.

Kalusteteollisuuden käyttöön on olemassa myös reunajyrsimiä. Ne toimivat yläjyrsimen tavoin, mutta ovat suunniteltuja nimenomaan levyn reunojen jyrsimiseen. Reunajyrsimet ovat pienempiä ja kevyempiä kuin yläjyrsimet ja useimpia niitä käytetään vaaka-asennossa.

Jyrsimet ovat tarkkuuslaitteita. Monessa muussa sähkötyökalussa halpakoneellakin voi saada hommat tehtyä, mutta jyrsimen ostajan ei kannata pihistellä. Jos kone ei ole tarkka, sillä ei ole mahdollista saada hyvää jälkeä ja se voi olla jopa käyttäjälleen vaarallinen.

To Top